Jokaiselle meistä tulee mieleen joku tärkeä asia viisikymppisistä. Iässään tämän ylittäneistä alle viisikymppinen monelle ei ole mitään, kun taas jollekin nuoremmalle viisikymppiset eivät ole mitään.
Lieksan kaupunki 50 vuotta 2023
Viisikymmentä vuotta sitten Pielisjärven kunta osoitti ennakkoluulottomuuttaan ja tällöin ehkä näki tulevaisuuteensa. Monelle nimittäin oli tuolloin ennenkuulumatonta, että Lieksan kauppalaan liittyisi suuri sitä ympäröivä Pielisjärven kunta, olikohan sen pinta-ala silloin Suomen suurin, pikemminkin haluttiin itse julistautua kaupungiksi. No, olihan Lieksa toki ollut vähän aikaa kaupunkinakin. Kreivi Pietari Brahe sen perusti 1653 ja Käkisalmen maaherran Hindrich Piperin käskystä se hävitettiin 1681.
Pieni kauppala oli maalaiskunnan puristuksessa ja se tarvitsi tietenkin hiukan lisämaita ympäriltä!
Kauppalanjohtajana oli tuolloin Aaro Mäkelä ja kunnanjohtajana äskettäin 90 –vuotis syntymäpäiviään viettänyt Aulis Korpelainen.
Aulis Korpelainen kertoo, että vuosikausia varsinkin juhlapuheissa oli tuotu esiin kuntien yhdistämisasia ja jopa kaupunkiajatus. Erityisesti alueen asukkaiden muuttovirta etelään ja Ruotsiin oli muuttunut merkittäväksi maa- ja metsätalouden kehitysmurroksen ja työpaikkojen menetyksen takia.
Lieksa-Pielisjärven asukasluku 1973 oli noin 20 000 asukasta, ja vähenemä oli vuosittain keskimäärin noin 500 asukasta. Kuntatalous oli puristuksessa. Asiasta oli huolissaan myös Pohjois-Karjalan lääninhallitus, joka kehotti kuntia ryhtymään toimenpiteisiin yhdistymisasiassa. Kunnat valitsivat LH:n ohjeiden mukaan suunnitelmallisen lähestymisen tien. Tehtiin laaja tutkimukseen perustuva kuntasuunnitelma ja yleiskaava, jossa kuntia tarkasteltiin yhtenäisenä alueena ja toimintana. Tehtiin elinkeinopoliittinen ohjelma, selvitettiin sosiaali- ja terveystoimen kehittämistä, joissa selvitettiin yhdistymisen edut ja haitat. Kuntien päättäjien välillä syntyi laaja yhteistoiminnallinen ilmapiiri.
Todettiin, että valtiovalta tuki esille nousseita kehittämistoimia, eikä valtion osuuksiinkaan tullut huononnuksia.
Kunnat sitten yhdistyivät yksimielisinä Lieksan kaupungiksi 1973. Ensimmäisenä vt.kaupunginjohtajana toimi Aulis Korpelainen ja Pekka Tuomisen tultua valituksi kaupunginjohtajaksi apulaiskaupunginjohtajana.
Selvitysten ja suunnitelmien tuloksista voidaan todeta, että tärkein tavoite oli Lieksan elinkelpoisena pysyminen ja kehittyminenkin. Nyt ryhdyttiin toteuttamaan tehtyjä suunnitelmia ja parannettiin koulutusmahdollisuuksia . Syntyi edelleen kukoistava Lieksan Teollisuuskylä, hankittiin teollisuudelle ja yritystoiminnalle maata. Tähän ajankohtaan rakentui myös matkailullisena toimena Loma-Kolin alueen rakentaminen. Kuuleman mukaan kaikkea rahaa maanhankintaan Kolilta ei saatu edes kulumaan, vai eikö haluttu!
Voidaankin sanoa näin jälkeenpäin, että Lieksa on luovinut suunnittelullisella otteella ja johdonmukaisilla päätöksillä hyvin yli suuren murrosvaiheen käydessä päälle. Metsätalouden koneellistuminen tyhjensi rajaseudun kyliä. Vahvasti metsään tukeutuvat työpaikat vähenivät romahduksen omaisesti.
Voidaankin kysyä:
Millainen kaupunki Lieksa olisi, jos 50 vuotta sitten ei olisi onnistuttu, eikä olisi syntynyt yhteistoimintaa, ja näkymää tulevaisuudesta?
Simpauttaja 50 vuotta
Vuonislahden nuorisolla oli tapansa, kuten nuorilla yleensäkin. Koulutuksesta ja opettelusta pitivät huolen opettajat Jussi ja Aili Nykänen, jotka muodostuivat legendoiksi pitkän työrupeamansa ansiosta. Olivathan he opettaneet minun ikäluokan lisäksi isäni ikäläisiä. Yleisesti ottaen kylä oli turvallinen ja eloisa paikka kasvaa.
Oli yksi sellainen poikkeus, joka erosi joukosta. Kun olin ekaluokalla, oli tapana rangaista villeimpiä oppilaita istuttamalla pojat tyttöjen viereen. Minut pantiin aina Pirkon rinnalle. On varmaan tehnyt hyvää! Alaluokasta seurailin yläluokan opettajan otteita lähinnä ulko-oven suuntaan. Ne olivat joskus kovia, kun meistä aikuisilta näyttäviä pojan juntturoita heitettiin niskavilloista rappusilta kuusiaidan suuntaan.
Yksi poika erosi joukosta sillä tavalla, että hän oli erinomainen piirtäjä, joka luki koulukirjaston kokonaan läpi. Oman kertomansa mukaan osaltaan jopa useaan kertaan.
Pojan nuoremman veljen ja naapurin Pekan kanssa käytiin kerran salaa katselemassa tämän miehen alun piirustuksia rintamamiestalon yläkerrassa, jotta oppisimme piirtämään lännen ukkojen lierihatun. Jo tässä on suuri ero, me piirtelemme ja luemme sarjakuvia, mutta tämä itseään sivistävä nuorukainen Dostojevskiä.
Tämä oli Reino Turusen Heikki, Herranniemessä syntynyt ja kolmevuotiaana Jauhiaisen taakse Joutenojalle soudettu. Loppu onkin jo kirjoitettuakin historiaa.
Voidaankin kysyä:
Millainen kirjailija meillä olisi, jos tämä poika ei olisi saanut alkuopetusta Nykästen koulussa, Kolin vaarojen siluetti liplattavan Pielisen yllä, vaikeassa sodan jälkeisessä asumis- ja kasvuympäristössä. Jos hän ei olisi saanut Eevan tartuttamaa taiteellisuutta sisäänsä.
Toisaalta millainen meidän asumis- ja toimintaympäristö olisi jos Heikki ei olisi ryhtynyt kirjailijaksi, joka lähes 30 teoksellaan on tuonut imemäänsä ja osaltaan jo hävinnyttä turvallista maaseutukulttuuria koko Suomen ulottuville. Elämää joka oli kovaa, työ raskasta. Elämä oli maahan ja työhön sidottua ja siten turvallista ja ikään kuin ihmisen kokoista.
Mitä merkitsee se, että keskuudestamme on kasvanut tunnettu ja rakastettu kansankirjailija Heikki Turunen, jonka monesti palkittu Simpauttaja tulee jälleen nostattamaan verta kesällä kotikylänsä teatterissa, ja joka väistämättä tulee olemaan vahva ääni myös maaseutuelämän puolesta.
Kuvanveistäjä Eva Ryynänen 1973
Asuimme tuona vuonna 50 vuotta sitten Rovaniemellä, olimme melko tietämättömiä simpauttaja-keskusteluista ja taiteilijamme Eva Ryynäsen suunnittelemasta näyttelystä Helsinkiin. Oli historiallista, kun Bengt von Bonsdorff 24.1.1973 kirjeellään kutsui Evan pitämään yksityisnäyttelyä Amos Anderssonin taidemuseoon, näyttely toteutui vuoden 1974 keväällä.
On huomattavaa, että Eva varsinainen ammatillinen veistotyö alkoi hänen ollessa noin 60 -vuotias. Entiset Sammaljoen ja Pielisen rannan naapurukset, kuvanveistäjä Eva Ryynänen ja kirjailija Heikki Turunen Simpauttajansa ansiosta, saivat jaetun läänin taidetoimikunnan myöntämän palkinnon taide-elämää edistäneistä suorituksista 1975. Kuuluisuudet olivat syntyneet!
Heikki kirjoittikin asian johdosta kiitosrunon, joka julkaistiin Lieksan lehdessä:
Eva sanoi ensi kerran
esitti Paaterin emäntä
turvejussin jullukalle
törkymöykylle Turusen
ett elä sie ilmosna ikänä
Heikki-poika heiveröinen
töhertäjä törkyturpa
tuota tuota nöyryyttäs nujerra
”Tuska vuotaa taiteen tiellä
kipu piirtäjän polulla
kynämiehen kintereillä
Vaan pysy herkkänä höpelö
silmät auki, suu supussa
korvakuulolla köhelö
syvän kultaa kukkuroilla
Oo itelles uskollinen
kastillesi kuuliainen
heimolles ylen hereä”
Noin se tuumi taiteilija
kuvanveistäjä kuritti
rökitti Ryynänen ripeä
neuvo nainen naapurista
pojankossia pahaista
turjaketta, tomppelia
Tämä osa runosta on julkaistu myös kirjassa Kaikkialla on kauneutta – Kuvanveistäjä Eva Ryynänen. Toimitus Sirpa Sulopuisto, julkaisija Vuonislahden Taiteilijatalo ry 2015.
Mieleeni on jäänyt eräs tapaaminen! Asuimme Rovaniemen maalaiskunnassa pienen Vanttausjärven kylän koululla, jossa Leena-vaimo oli opettajana ja minä opiskelin kaupungissa. Eva ja Paavo olivat tulossa meille kylään. Ryynäsillä oli hieno iso sitikka autona. Kahvipöydässä Eeva rupesi kertomaan tapauksesta, jossa he olivat silloisen Rovaniemen porttina olevassa isossa liikenneympyrässä. Eva oli ollut ratissa ja kovasti ihmetellyt sitä, miten hyvin hänet tunnetaan jo täälläkin. Vastaan tulevat autoilijat nostivat kättä ja vilkuttivat heille. Paavo oli kuitenkin heti oikaissut kuskille, että sinä ajat nyt ympyrässä väärään suuntaan!
Evan näyttely kiersi sitten taidemuseon jälkeen ainakin Turkuun ja Jyväskylään.
Eva kuoli vuonna 2001 ja veisti lähes kuolemaansa saakka.
Voidaankin kysyä:
Miten paljon rumempi lieksalainen mieli ja elämänkuva olisi, ellei tätä Eevan (ja Paavon) vaatimatonta, määrätietoista elämää ja taiteellista maailmaa olisi meille tarjottu. Pariskunta myös opetti taiteensa kautta, että veitsellä ja kirveillä voidaan tehdä myös kulttuurihyvää. Matkailu on osaltaan korvannut jo hävinneen metsätyön työllisyysvaikutuksillaan. Entäpäs, jos Eevaa ja Paateria ei olisi. Entäpäs jos osaisimme arvostaa enemmän omiamme!
Olisiko johtopäätös edellä olevasta:
Ajan jakso 1973 -2023 on ollut Lieksan osalta ainutlaatuinen. Nämä kolme sattumaa ovat nostaneet lieksa-pielisjärveläistä seutua ylöspäin tai ainakaan ne eivät kehitystä ole haitanneet.
Pitäisikö meidän tutkia aivan tieteellisesti mikä vaikutus asialla ja ajanjaksolla on ollut meille asukkaille, meidän toimeentulolle ja meidän elämälle?
Kaupungin synnyssä oli merkittävää yhteis- ja monipuolinen selvitystyö. Kaupunkimme on piirtänyt esimerkillisesti tulevaisuussuunnitelmiaan ainakin 30 vuotta eteenpäin (Koli 50).
Entäpä jos selvittäisimme kaupungin synnyn sekä Heikki Turusen ja Eva Ryynäsen taiteellisen toiminnan 50-vuotisen monialaisen merkityksen perustaksi ja kannustukseksi nykyisille toimijoille. Siitä ehkä voisi seurata vielä jotain suurta.
Reino Kuivalainen
Paluumuuttaja 1994
Vuonislahti
